Vuoden 2015 aikana Auliksen kanssa ehdittiin paljon; Aulis läpäisi taipumuskokeen ja sai kaksi SERTiä näyttelyistä, käytiin korkkaamassa TOKO kokeet ja NOWT kokeet, noin virallisilta saavutuksilta. Myös terveystutkimukset saatiin suurelta osin tehtyä ja vuosi on ollut kyllä pääasiassa pelkkää hyvää ja onnistunutta :) Uudelle vuodelle sitten vähän lisää!
Hectorin vuoden tärkein asia on ollut aikuistuminen ja hirvityöskentelyn kehittyminen, mutta sillä jää vielä paljon petrattavaa ensi vuoteenkin. Uudelle vuodelle on ensisijaisesti ennen syksyä tärkeää saada hyvä kunto säilymään kevät- ja kesäkaudenkin, joten liikuntaa on tiedossa myös meille kaksijalkaisille :)
Tase saavutti vuoden 2015 aikana EE MVA arvon ja tokosta saatiin AVO1. Ensi vuonna pitäisi yrittää jahdata CACIBia ja tokon osalta yritetään saada uuden avoimen luokan liikkeet kuntoon sekä toivottavasti nomen osalta myös petrausta tuloksellisuuden osalta.
Jos oli paljon hyvää, niin myös surua kuului vuoteen 2015 Pellen poistuttua keskuudestamme. Olen kiitollinen kaikista niistä yli kymmenestä vuodesta, jotka Pellen kanssa sain jakaa. Se oli Suuri Persoona ja opetti minulle enemmän koirista kuin muut koirat yhteensä. Päätös oli raskas, mutta oikea ja uskon, että Pelle tiesi hänen aikansa tulleen <3 Siellä ne sateenkaarisilloilla, paremmilla metsästysmailla nyt kirmaavat Justuksen kanssa.