Syksy on mennyt kyllä tosi nopeasti. Koirapojat ovat päässeet metsälle, tai lähinnä Pelle ja Hector. Pellen kanssa on toki menty kunnon ja voinnin mukaan, sen ontuminen on mennytkin aika aaltoliikettä. Välillä on tosi huonoja päiviä ja sitten taas ei mitään. Metsästyskausi on kuitenkin saanut aikaan sen, että meidän vanhan herran elopaino on tippunut upeaan 36kg! Hector on saanut ensimmäisen hirvihaukun aikaiseksi, mutta takapakkia se otti sitten anaalien tulehtumisen ja lääkekuurin muodossa.
Tasen kanssa käytiin lokakuun alussa starttaamassa WT kokeessa, tuloksena ALO0. Ensimmäisellä rastilla jo nollattiin. Vaikka onnistumisia ei pisteiden muodossa tullut, Tasen työskentelyssä on tapahtunut paljon hyvää lyhyessä ajassa. Keli oli kokeessa tosi haastava ja monella koiralla teetti vaikeuksia saada dameista hajuja, kuten myös Tasella. Se ohjautui kuitenkin hyvin ja markkeerauksissakin pääasiassa meni oikealle alueelle suoraan ja hyvin ja pysyi siellä, mutta kun ei hajut noussut yhtään, niin epäonnistumisia tuli. Noh, mukava kokemus oli joka tapauksessa. Ensi kesänä taidamme ottaa useamman startin kuin yhden :)
Auliksella rapsahti ikä-mittariin 8kk, pikkumies on noin 60cm korkea ja painoa noin 29kg. Pikkumies alkaa löytämään itsestänsä sitä "miehen" roolia, hormonit tahtoo viedä koirapoikaa lujaa vauhtia, jalka on jo noussut ekan kerran ja hajut kiinnostaa kovasti. Myös arjen sääntöjä on pitänyt kokeilla, että juurikohan käskyt koskettaa pikkumiestäkin :)
Auliksen kanssa käytiin eilen 25.10.2014 Bodenissa näyttelyssä vielä pentuluokassa. Tuomarina oli Johan Andersson ja Aulis oli ROP pentu KP:llä. Pikkupentuja oli 2 ja isoja pentuja Auliksen lisäksi Auliksen veli, Bozze. Molemmat veljekset sai hyvät arvostelut. Kehuja tuli kauniista päästä ja hyvistä kulmauksista, mutta puutteeksi oli kirjattu hieman löysä kaulanahka, aavistuksen luisu lantio, vielä epätasapainossa olevat takaliikkeet sekä tuomari olisi toivonut voimakkaamman alaleuan. Etuliikkeet hyvät. Noin niin kuin tiivistetysti. Samalla reissulla tavattiin Auliksen isä, Käsch, ja muitakin sukulaisia. Mukava reissu siis sekin!
Nyt alkaa vuosi olemaan pulkassa. Lähes. Linnunpyynti loppuu ensi viikolla, joten seuraava kautta odotellessa ensi vuodelle. Pellelle ja Aulikselle olen varannut ajat osteopaatille 8.11. joten silloin otetaan pikareissu Oulun suuntaa. Hector jatkaa metsässä juoksemista vuoden loppuun tai niin pitkään kuin se kelien puolesta on mahdollista. Mietinnässä on vielä, lähdettäisiinkö joulukuussa Koira2014 tapahtumaan... Joten jäädäänpä sitä suunnittelemaan.