Auliksen kanssa käytiin elokuun alussa Rovaniemen nome-b kokeessa starttaamassa ja syyskuun lopussa Kuopiossa. Tämän kesän kompastuskivi koesuorituksissa on ollut riistasta kieltäytyminen. Kahdella ensimmäisellä kerralla kyseessä oli lokki, toisella kerralla hakuruudussa ja toisella kerralla ohjaustehtävässä. Kolmannella kerralla kyseessä oli heinäsorsa ohjaustehtävässä. Luulen, että Aulis ottaa jostain koetilanteessa painetta, ehkä minun jännittämisestä tai ohjauksesta. Harjoituksissa tuollaista ongelmaa ei ole esiintynyt ollenkaan.
Alkusyksyn aikana on ollut muutamia hyviä hirvi-tilanteita, mutta itse Asiaan päästiin hirven pyynnin ensimmäisenä viikonloppuna, kun Hectorin haukkuun kaadettiin yhden päivän aikana KAKSI vasaa!!!