Ryhmäkehässä päästiin vielä kuuden parhaan joukkoon, mutta ei kuitenkaan sijoituttu sen pidemmälle. Hieno päivä joka tapauksessa! :) Tässä vielä kuva!
Rovaniemen KV näyttelyssä 19.6.2016 Aulis nappasi elämänsä ensimmäisen CACIB:n, ollen myös ROP!!! :) Tuomarina Pekka Teini ja tässä arvostelu: "Tyylikäs valiouros, jonka rungossa erinomainen voimakkuusaste ja hyvät mittasuhteet, hieno pää, jossa sopiva otsapenger ja oikein sijoittuneet silmät. Hyvä ylälinja ja oikein kiinnittynyt häntä, leveä reisi. Turkki tänään erinomaisessa kunnossa. Hyvä askelpituus."
Ryhmäkehässä päästiin vielä kuuden parhaan joukkoon, mutta ei kuitenkaan sijoituttu sen pidemmälle. Hieno päivä joka tapauksessa! :) Tässä vielä kuva!
0 Comments
Tässä on aika lentänyt siivillä koko kevään! Helmikuun jälkeen on herätty talviunilta ja minäkin palasin työelämään maaliskuussa, joten arki on kaikin puolin astunut takaisin kuvioihin. Treenaamisessa on aktivoiduttu ja treenisuunnitelmaa käytiinkin Auliksen kanssa hakemassa maaliskuussa Kaakkomäen Kimmolta nomen ja wt:n osalta. Koulutuksessa tuli todettua, että koira on loistava, omistajassa on (taas!) suurimmat puutteet! Minun kompastuskivi on liiallinen "kliinisyys", unohdan kiittää ja kannustaa koiraa, kun teen kovin jäykästi ja kaavamaisesti asioita. Lisäksi jään jumimaan samoihin harjoituksiin, tehtävien vaikeuttaminen on mulle edelleen vaikeaa. Koitan nyt ottaa näistä asioista itseäni niskasta kiinni ja parantaa tapani :) :) Auliksen kanssa käytiin TOKO kokeessa 5.5.2016, jossa tuomarina oli Veijo Kinnunen ja tuloksena vihdoin ALO1. TOKO hommat jää meillä nyt kesätauolle. Tässä kuitenkin näkyville kokeen pisteet ja alle yksi kuva. Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen 8,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 Luoksetulo 8 Noutoesineen pitäminen 7,5 Kauko-ohjaus 10 Estehyppy 10 Kokonaisvaikutelma 10 Yhteensä 176,5 pistettä Olin ilmoittanut Auliksen myös Keminmaan ryhmänäyttelyyn toukokuussa, mutta peruin sen kuitenkin tuomarimuutoksen vuoksi. Keminmaassa olin kuitenkin käymässä, kun Tase, Manta (Calebri´s Pride and Glory) ja Maija (Flatts Fames Kaylin) olivat esiintymässä kehässä. Auliksen kanssa seuraava näyttely on sitten Rovaniemen KV:ssa 19.6.2016.
Toukokuussa käytiin kuitenkin hakemassa myös kokemusta NOWT kokeesta ja tutustumassa uusiin koesääntöihin Kemissä 21.5.2016. Pisteitä rasteilta tuli seuraavasti: 7, 0, 10, 18, 0. Yhteensä 35, joka oli ALO0. Nollista huolimatta olen erityisen tyytyväinen Auliksen passikäyttäytymiseen!! Muuten tuli kuitenkin todettua, että häiriöitä pitäisi lisätä reilusti enemmän vielä treeneihin ja varmuutta etenemiseen ja maaston vaihteluun. Siksipä ihan hyvä kokemus käydä testaamassa tasoa, missä mennään ja mitä kannattaa harjoitella. Tase oli myös starttaamassa Marikan kanssa ja heillä pisteet: 7, 0, 15, 0, 16 eli yhteensä 38 ja ALO0. Hector voi myös hyvin ja porskuttaa omalla tarmollaan eteenpäin! Sen kanssa pitäisi alkaa taas kunnon kohotukseen, vaikka parempi peruskunto sillä on tällä hetkellä kuin vuosi sitten samaan aikaan. Mutta sehän ei tarkoita sitä, että liikunnan kanssa voi jäädä rauhassa himmailemaan ja odottamaan syksyn tuloa. Joten ees päin ja vauhdilla vaan! |
Author"Koirat eivät ole koko elämämme, mutta ne tekevät elämästämme kokonaisen" -- Roger Caras Archives
February 2021
Categories |